Kuvittelin, että koska omassa yksikössä ei ollut minkäänlaisia huhuja toiminnan supistamisesta, edellinen vähennys olisi riittänyt mutta ei. Olin kuntoutuksessa, kun minun toivottiin palaavan työpaikalleni. En halunnut kuitenkaan ajella kymmeniä kilometrejä vaan halusin tiedon puhelimella. Aika lyhytsanaisesti osastomme päällikkö ilmoitti, että minut on irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Lappu piti käydä allekirjoittamassa ja hakemassa henkilökohtaiset tavarat. Nopeaa ja tehokasta. Ei siinä pahoiteltu eikä kyselty mitä kuuluu ja kuinka jaksat. Eroon nopeasti ja lippua ja lappua käteen, että lue noista. Alkujärkytyksessä en edes pystynyt kaikkea tietoa ottamaan vastaan. Muutama viikko siinä meni itkeskellen. Tuntui, että minut on ihmisenäkin siirretty toisen luokan kansalaiseksi.

 

Kun sitten aloin asiasta toipumaan, eka reaktio oli tuo helpotus. Päätös oli tehty ja  ehkä tämä ei sitten ollutkaan maailmanloppu. Olin jo itsekin miettinyt kuinka moisessa myllytyksessä jaksaisin eläkkeelle.  Vielä kaikki on tietenin helppoa kun irtisanomisajan palkka tulee ja talous ei ole uhattuna. Olen omasta mielestäni sen verran realisti, etten kuvittele pääseväni ainakaan vakituiseen työsuhteeseen, jos hyvin käyn niin ehkä jotain sijaisuuksia. Myös oma ammattini ei tarjoa kovin kaksisia näkymiä työllistymisen suhteen vaikka olisin nuorempikin. Koulutus kiinnostaa mutta huolitaanko tämän ikäistä ja onko se vaan ajanhukkaa. Jos samaa työpaikkaa hakee kaksi, joista toinen yli 50 ja toinen 30, valinta on todennäköisesti se nuorempi. Kuntoutuksessa fyysinen kuntoni oli hyvä, osin erinomainen. Sen suhteen olen siis työkykyinen mutta kun hakemuksiin laitetaan syntymäaika, taitaa homma pysähtyä siihen.

 

Koska ei ole ollut tarvetta hakea työtä tai koulutusta,  kaikki siihen liittyvä on uutta. Nykyään asioista pitää ottaa hyvin pitkälle itse selvää, työvoimatoimisto tarjoaa apua mutta vähän tuntuu että siellä ollaan viran puolesta mukavia. Meitä työttömiä ja sen uhan alla olevia kun riiittää. Työnantajan puolelta kerrottiin koulutus- ja yritystuesta mutta kuinka helposti niitä saa ja saavatko kaikki halukkaat, jäi epäselväksi. Kohta puoliin pitäisi käynnistyä työstä työhön valmennus. Ehkä aika on jo silloin kypsä ja mieleen on tullut kysymyksiä ja myös suunnitelmia mitä seuraavaksi. Olen aikonut hakea eri koulutuksiin mutta mikä olisi se uusi ammatti on vielä aika epäselvää. Sitä varten varasin ajan ammatin valinnan psykologille ,katsotaan nyt, tuleeko sieltä apua.

 

Lähihoitajan ammattiin olen saanut tutustua vanhempieni kautta. Äitini joutui yllättäen sairaalaan ja isäni oli aika avuton kotitöissä. Nyt äiti on kotiutunut mutta liikkuu vähän ja isäni joutuu edelleen hoitamaan isomman osan niistä taloustöistä, jotka aiemmin hoiti yksin äitini. En tiedä on liikkuminen oikeasti niin vaikeaa vai haluaako hän sillä lailla huomiota. Voihan olla,että jo ennemmin nämä rasittivat häntä liikaa ja nyt on veto vain loppu.

 

Oma parisuhteeni on aika seesteisessä vaiheessa. Olen saanut kovasti tukea tämän irtisanomisen takia ja kovasti tsemppausta. Risteily Tallinnaan vain sujui jälleen vähän ikävissä merkeissä. Vaikka oli luvannut, että alkoa otetaan kohtuudella, määrä kasvoivat liiaksi. Kyse ei ollut mistään kovasta humalasta vaan paremminkin siitä, että ihminen muuttui. Hänestä tuli paljon impulsiivisempi. Hän on ilkeä ja asioista pitää puhua vaikka keskellä yötä, vaikka kuinka yritän ehdottaa, että nukutaan ensin. Tuntuu, että kaivamalla kaivaa esim näitä mustasukkaisuuskuvitelmia. Vaikutelma tulee, että luokittelee tuolloin kaikki naiset sellaisiksi, että ovat valmiita lähtemäään toisen miehen matkaan. Uhoaa vielä, että hänellä on kyllä monta , jotka ottavat hänet vastaan kunhan vaan soittaa. Kun selviää tällaisen illan jälkeen, on kovin pahoillaan ja pelkää, että suhde on katkolla. Yritän ymmärtää tätä toista persoonaa mutta aika vaikeaa se on. Katsotaan nyt miten jatkossa. Kaikkai sujuu kunhan alkon käyttö on pientä tai sitä ei käytetä ollenkaan.

 

Nyt meillä on parin yön tauko, ettei nähdä. Rakkaani isä tarvitsee apua kotona ja hän halusi, että ollaan välillä vähän erossa. Ihan hyvä varmaan. Hieman vain mietityttää, ahdistaako tämä yhteiselo vai oliko halu aivan vilpitön. Aiemmin on ollut vain pakosta erossa ja silloinkin oli valmis tulemaan yöksi viereen kun päivän hoiteli isänsä asioita mutta nyt  ei sitten ole niin kiire. Toki itselläkin on omia menoja mutta tuntuu, että entisen työkaverin tapaaminen vaikka kyseessä onkin nainen, tuntui häiritsevän. Ehkä hän kuvitteli minun tapaavan jonkun muun... Nämä nyt ovat taas näitä yksin vietetyn illan hölmöjä ajatelmia.

Eli aika hyvällä tolalla elämä on kaikesta huolimatta. Saattaa olla,että tämä on vain tällainen vaihe ja koettelemuksia on tulossa lähiaikoina. Nyt pitää vain nauttia tästä eikä liikaa murehtia. Ihme kyllä asiat tuntuvat kuitenkin järjestyvän vaikkei tulevaisuus mene aina niin kuin on suunnitellut.