Nyt on elämällä selvä suunta ja suunnitelmia syksyä varten. Sain kuin sainkin opiskelupaikan ja aloitus olisi 01.09. Ilmoitin heti, että otan sen vastaan ja eikun odottelemaan syksyä. Pari viikkoa sitten tuli kuitenkin hakuun entisen ammatin työpaikka, jonka vaatimustaso vastasi omaa työkokemustani. Laitoin hakemuksen ja käytin kaikkia kanavia tehdäkseni itseäni tunnetuksi. Eli suosittelijoita entisestä työpaikasta . Laitoinpa viestiä myös tuon firman yhdelle korkeahkossa asemassa olevalle entiselle työkaverille, jotta jos se auttaisi, että pääsisi edes haastatteluun. Olin tehnyt cv:ni huolella ja siltä osin kuvittelisin olevani kiinnostava henkilö. Jos mitään ei kuulu, ainut mihin en voi vaikuttaa on ikäni, joka estää valintani. Vaikken tulisi valituksikaan, olisi ollut mielenkiintoista käydä oikeassa työhaastattelussa katsomassa miten siellä pärjää.

En voinut jäädä harjoittelupaikkaani työkokeiluun, koska työtä oli niukahkosti ja kesälomat olivat tulossa. Nyt sitten lomailen kotosalla ja yritän pitää kuntoa yllä. Laitoin kuntosalijäsenyyteni lepäämään kesä- ja heinäkuuksi ja nyt sitten pitää yrittää omatoimikuntoilua. Paino on noussut, syynä lienee alkukesän matkailu ja herkuttelu. Erityisesti kylmien juomien nauttiminen taisi tuoda turhia kaloreita ja kiloja, joista yritän päästä eroon.

Elämänkumppani tekee kesälomatuurausta ja on töissä joka arkipäivä ja lisäksi aika monena viikonloppuna. Vähän itseä tympii ja haluja olisi tehdä jotain pientä. Toivottavasti marja-aika tuo metsään mustikoita ja vadelmia niin saisin samalla hyötyliikuntaa.  Vaikka olen haaveillut pitkistä kesälomista työssäollessa niin ei tämä lomailu oikein enää tunnu kivalta. Tuntee itsensä jotenkin hyödyttömäksi. 

Rahatilanne on vielä kohtalainen, kiitos ansiosidonnaisen päivärahan, mutta kulutus on kuitenkin enemmän kuin tulot eli joudun käyttämään osittain säästöjäni. Vähän hirvittää jo nyt mitä sitten on edessä kun/jos ansiosidonnainen loppuu ja saisin vain peruspäivärahaa. Olen yrittänyt karsia menoja ja sitä voi toki tehdä vielä mutta väkisinkin pakollisiin menoihin uppoaa rahaa. Lisäksi joudun elättämään aikuisen poikani, joka asuu kanssani. Hänen isänsä ei osallistu arjen menoihin mitenkään enkä ole häneltä sitä pyytänyt. Otaksun, että hän ymmärtää, että minunkin tuloni ovat vähentyneet eikä elatusvelvollisuus ole yksin minun. Poika pääsi kuitenkin ammattikouluun toivomalleen linjalle, joten se asia tuntuisi olevan järjestyksessä. Saa nyt nähdä miten opiskelut rupeaa sujumaan pitkän löysän jakson jälkeen. 

Tällaista ei varmaan saisi virallisesti toivoa mutta olen miettinyt,että omalta kannaltani ideaalista olisi, jos voisin tehdä aina lyhyitä jaksoja töitä ja olla sitten taas työtön. Voisin matkustella ja harrastaa eikä tuo fysiikkakaan oikein kestää pitkäkestoista rasitusta. Kädet ja hartiat oireilevat kun niitä rasittaa enemmän. Taitaa olla kiitos pitkästä työrupeamasta ja samankaltaisista toistoliikkeistä.  Pientä katkeruuttakin tästä tunnen. Olen antanut parhaat vuoteni yritykselle, joka sitten potki pois kun ikää alkoi olla ja pelko, että saatan alkaa sairastella enemmän enkä ole enää niin hyvä ja tehokas työntekijä kuin nuorempana.

Näin kesäteatterissa entisiä työkavereita. Eivät tulleet juttusille enkä minäkään mennyt vaihtamaan kuulumisia. Tuntuu, että olis saanut aikaan vain ikäviä fiiliksiä. Se vaihe on elämässäni ohi ja ajatus takaisinmenosta tuntuu vaikealta.

Sää on lämpiämässä ja kesän riemut kuten uiminen vielä kokematta. Jään niitä odottelemaan ja nautin tästä hetkestä ja kesästä.