Olen laittanut ylimääräisiä tavaroita Tori.fi myyntiin. Yhteydenottaja tulee mutta tuo kommunikointi. Jos sovitaan, että ostaja hakee tavaran niin viestiminen on välillä turhankin vaikeaa. Moni ei jostain syystä halua käyttää perinteistä puhelinsoittoa vaan viestii mieluummin tekstiviestillä tai sähköpostilla.Näille toki on perusteluja. Ne eivät ole niin hetkeen sidottuja ja niistä jää merkintä, jossa sovitut asiat voi tarkistaa.Aika usein kuitenkin olisi helpompi sovitella esim aikatauluja puhelimitse kuin laittaa monta viestiä ja kysellä sopiiko aika ja ehdota jotain.

Osalla myös kaupanteon ajankohta tuntuu muuttuvan. Sovitaan päivä ja sitten se ei käykään. Parhaimmillaan olen päivystänyt koko päivän, mutta ostaja ei ole muistanut ilmoittaa, ettei pääsekään. Pitäisi arvostaa myös toisen ihmisen aikaa ja ymmärtää, että hänelläkin on omia menoja, jotka on saatettu siirtää tätä varten.

Oman lukunsa muodostavat nämä ostajat, jotka innostuvat tarjoamaan ja ostamaan, mutta eivät sitten tiedä miten veisivät ostoksensa pois. Osa ei kysele noutopaikkaa ja on sitä mieltä, että muutaman euron tavara, pitäisi tuoda toisella puolella kaupunkia. Jos näin tekisin, siitä saatava hyöty olisi miinusmerkkinen.

Pyrin suhtautumaan reilusti kaikkiin kyselyihin ja ostajiin. Tosin joskus olen ollut epäluuloinen, kun nimi on vaikuttanut selvästi ulkomaalaiselta ja kielikin on ollut vähän huonohkoa suomea tai englantia. Kaupat ovat useimmiten sujuneet todella mallikkaasti.

Selkeästi jouhevammin sujuvat myös kaupat miespuolisten ostajien kanssa. Jos jotain sovitaan se yleensä pitää. Aikatauluja ei muutella moneen otteeseen eikä unohdella jos on jotain sovittu. Toki tähänkin on poikkeuksia. Tuntuu välillä, että joku innostuu jostain niin paljon, että ei mieti loppuunasti miten homma hoituu.

Olen käynyt joitain vuosia sitten kauppaa myös huutonetissä.Siellä on varmempi meininki, kun saat tietää vastapuolen yhteystiedot ja laittaa palautetta. Miinuksena on kuitenkin, että palvelu on alkanut veloittaa käytöstä, jos myyt vähänkin enemmän. Muutaman euron tavaroita ei tuonne silloin kannata laittaa myyntiin. Vaikka järjestelmää on yritetty kehittää, huijareita sielläkin riittää. Muutamaan olen törmännyt. Tavaraa on huudettu, muttei lunastettu tai on yritetty saada se postiin ennan maksusuoritusta kiireeseen vedoten.

Muutama sananen vielä asiakaspalveluista  kuten puhelinoperaattoreilla ja työvoimatoimistossa.Ensinnäkin yhteystietoja joutuu välillä hakemaan ihan tosissaan. Toki saattaa joku numero löytyä mutta jonotusajat ovat pitkät. Sähköpostilla olisi helpompi asioida. Monissa yrityksissä on otettu käyttöön chat-palvelu, jolloin voit keskustella netin välityksellä. Postin kanssa olen tätä käyttänyt. Työkkärissä se voisi olla hyväkin idea. En sitten tiedä miten tuo tietojen tallennus , jääkö keskustelu jonnekin palvelimelle talteen. Joskus kun on lyhyt ja selvä asia, tämä voisi olla sitä nykyaikaa. Kun palvelut on haluttu viedä nettiin, olisi asiakkaan tarvetta tehdä reklamaatio tai muutos palveluihin kunnioitettava riittävällä määrällä palveluresursseja.