Isälläni todettiin kolmisen vuotta sitten muistisairaus, joka vei häneltä ajokortin ja aiheutti siten vaikeuksia arkeen. Hän ihmetteli diagnoosia silloin mutta tyytyi kohtaloonsa. Useampaan kertaan ,kun hän asioi lääkärillä, hän ihmetteli tätä ristiriitaa, että  hän muisti asiat hyvin ja oliko se ihan normaalia, kun oli tuo sairaus.

Noin kuukausi sitten hän oli sairaalassa lääkkeiden annostunten tarkistusta varteen. Kyseessä oli osasto, jossa isompi osa potilaista oli muistisairaita. Hän kysyi hoitavalta lääkäriltä, että voitaisiinko nuo muistitestit tehdä uudestaan, kun hän ei oikein usko, että diagnoosi on oikein. Lääkäri suostui tähän ja yllätys olikin melkoinen, kun tulokset olivat paremmat kuin kolme vuotta sitten. Jos hänellä olisi ollut muistisairaus, ne olisivat olleet selkeästi huonommat. Nyt sitten lääkityksestä jätettiin muistisairauden hoitoon tarkoitetut lääkelaastarit.

Mitään vakavaahan ei tapahtunut mutta minulle omaisena oli aika yllättävää, että tällainen diagnoosi voi mennä väärin. Hänellä oli magneettikuvauksessa muutoksia aivoissa ja testitulokset eivät olleet kovin hyvät. Syynä taisi kuitenkin olla pitkään jatkunut huono nukkuminen ja silloin vaivannut sydän. Tuntuu, että kun ikää on riittävästi, diagnoosi tehdään enemmänkin iän kuin oireiden perusteella. Toinen asia minkä olen huomannnut on, ettei vanhuksia kuunnella riittävästi. Ovat usein hyvinkin perillä sairauksistaan ja tietävät lääkityksestään ja niiden hoidosta aika hyvin. Kovin paljon uutta asiaa, eivät kykyne omaksumaan nopeasti ,mutta osaavat kuitenkin ajatella ja toimia itsenäisesti. Tätä ei aina hoitavat lääkärit ja hoitajat muista. Osa heistä kuuntelee mutta osa ei ja puhe osoitetaan usein mukana olevalle saattajalle asianomaisen sijaan.

Kun on ikää, on noita terveysongelmia. Pahin on tällä hetkellä mahan turvotus ja kipuilu sekä se, että suoli ei tahdo toimia. On menossa ensi viikolla paksunsuolentähystykseen. Tämä vasta useiden lääkärissäkäyntien jälkeen. Koska asia oli tutkittu joitain vuosia sitten, on katsottu, ettei käytetä terveydenhuollon resursseja vanhaan ihmiseen.Toisaalta tämän ymmärtää mutta jos hänen olonsa on kovin kipeä, on vaikea hyväksyä, ettei häntä tutkita kaikella mahdollisella tavalla ikään vedoten. Toivottavasti saataisiin asiaan selvyyttä ja hänen olonsa helpottuisi. On jo puolisen vuotta toivonut, että hänen päivänsä päättyisivät. Aika raskasta kuunnella näin omaisena ja varsinkin äitini puolesta. Elämän nälkä on selvästi hiipumaan päin. Olen ajatellut hänen poismenoaan paljon, mutten osaa kuitenkaan arvioida miten siihen suhtaudun, kun sen aika koittaa. Hän on saanut elää pitkän elämän ja on itse valmis siitä luopumaan. Ehkä tämä sitten lohduttaa, kun on hänen aikansa lähteä.