Selkä on vaivannut viikonlopusta asti. En ole tehnyt mitään mistä se olisi kipeytynyt. Lihaksien pitäisi olla kunnosssa mutta ikävä särky vaan alkaa aamuyöstä. Mikään nukkuma-asento ei tunnu hyvältä . Olenpa käynyt aamuyöstä venyttelemässäkin , joka on hieman tuntunut auttavan. Vika on lihaksissa ei rangassa. En tiedä olenko tehnyt treeniä liialla innolla ja lihakset ovat menneet nyt jumiin. Jos ei rupea kohta helpottamaan on kai pakko mennä lääkäriin ja  pyytää, jos saisi hierontaa varten lähetteen. Miehelläni on ollut selkävaivoja ja tiedän, että voivat äityä tosi pahoiksi.

Muutama sananen omasta parisuhteesta kun siitä ei vielä ole tullut kirjoitettua. Meillä on siis perusperhe vanhemmat ja kaksi lasta. Ollaan oltu yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. Alku meni kivasti ja lasten tulo ja arkielämän pyöritys työssäkäynteineen vei pitkään kaiken energian. Nyt kun lapset ovat isoja ja meillä kahdenkeskistä aikaa, olen huomannut, että joko minä tai mieheni tai molemmat olemme muuttuneet ajan saatossa.

Aikaisemmin harrastimme yhdessä ulkoilua. Kävimme kävelyllä, hiihtämässä, marjassa jne. Nykyään kumpikin menee yksinään. Joskus minua on hieman hymyilyttänyt tämä meidän aikataulutus. Kun mies tulee kävelylenkiltä, minä lähden. Yhteistä puhumisa on edelleen lapsiin ja käytännön arkeen liittyen. Puhutaan siis miten koulussa sujuu, lasten harrastuksista, mitä tehdään ruuaksi, kuka käy kaupassa jne. Mitään syvällisempää ei ole. Jos puhun vaikka työkavereistani, hän ei halua kuunnella vaan kommentoi, älä tuo töitä kotiin. En tuo töitä enkä työasioita vaan puhun ihmissuhteista töissä, jossa vietän kuitenkin kolmasosan päivästäni. Hän on itse eläkkeellä ja päivät kotona. Tapaa kuitenkin tuttujaan ja kertoilee samanlailla miten ihmettelee näiden tekemisiä. Sama asia kuin mitä itsen kerron mutta nyt minun pitäisi olla kiinnostunut. Puhuminen on hänen muutenkin hankalaa, koska hänellä on tapana alkaa puhua toisen päälle. Itsellänikin on sama tapa. Tiedä hantä onkojompi kumpi sitten sen toiselta oppinut. Tämä häiritsee myös muita. Ainakin meidän lapset hermostuvat kun kesken heidän asiansa, iskä alkaa puhua päälle, eikä odota, että toinen saisi oman asiansa sanottua. Tästä toki voisi yrittää keskustella, mutta itse olen ottanut tavaksi, etten paljon jaksa puhua kun ne pakolliset.

Suhde on muutenkin enemmän sellainen, jossa kaksi aikuista asuu yhdessä. Olen ruvennut miettimään, millainen elämäni olisi , jos emme olisi yhdessä. Joskus kun hän on ollut pois kotoa, on ollut ihan rento fiilis. Pakkohan ei tässä ole olla, mutta eroaminenkin on aika kova prosessi. Jos kysymys olisivain minusta ja hänestä, niin olisin jo aikoja sitten ehdottanut että kokeilisimme asumista kumpikin tahollaan Koska mukana ovat myös lapset,oen siirtänyt päätöstä ja odottanut,että he olisivat sopivan ikäisiä. Tuleeko se aika koskaan voi olla että ei.

Minun on vaikea kuvitella, että kaksi näinkin erilaista ihmistä asuisi kahdestaa, sitten joskus kun jään/joudun pois työelämästä. Meillä on erilaiset nukkumaanmenoajat, meitä kiinnostavat aivan eri tv-ohjelmat, kiinnostus eri asioihin kuten harrastamiseen.Toki on oltava jotain yhteistä emmehän olisi näin kauan olleet yhdessä. Rahankäytön suhteen olemme samanlaisia. Ostamme järkevästi , emmekä tee hetken impulssiostoksia. Lapset ja heidän hyvinvointinsa on meille tärkeää. Emme tupakoi ja alkoholia käytämme kohtuudella. Mieheni osallistuu osaltaa taloustöihin, tekee niitä jopa minua enemmän mutta jotain vain uupuu.