Joulu meni ja odotus uuden vuoden aatosta nihkeiden joulupyhien jälkeen piristi. Olimme varanneet läheisestä kaupungista hotellin, jossa oli uuden vuoden aaton ohjelmaa syömistä yms. Puoliso oli vielä aattona töissä ja myös uuden vuoden päivä oli hänellä työpäivä. Odotin siksi, että  alkon kanssa ollaan aika kohtuullisia, mutta toisin kävi.

Ounastelin jotain sellaista, kun jo aiemmin on käynyt niin, että käyttää alkoholia jonkinlaisena stressin purkajana. Ongelma on vain tuo määrä. En tiedä onko tämä malli peräisin jo hänen nuoruudestaan, mutta määrä tuntuu karkaavan aivan liian suureksi ja sen mukana koko ihminen muuttuu joksikin toiseksi. Jos otamme viiniä tai olutta/lonkeroa ei tätä ongelmaa tule,mutta kun hän innostuu ottamaan väkeviä niin jokin  naksahtaa päässä ja kontrolli määrän suhteen pettää. Asiasta on turha sanoa, ei halua kuunnella ja alkaa syyttää toista aikuisen ihmisen rajoittamisesta. 

Toki olin itsekin ottanut, mutta en käynyt puolisalaa baaritiskillä naukkailemassa väkeviä. Tuo salailu on kanssa merkki tästä ongelmasta. Hänen humalansa oli puolilta öin jo sellainen, että järjestyksenvalvoja kehoitti poistumaan. Käytös muuttui taas agressiiviseksi ja puheet alkoivat jo hieman pelottaa. Uhkasi välillä jopa tappaa minut, ei tosin käynyt mitenkään fyysisesti kiinni ja välillä taas kertoi rakastavansa eli taisin kuitenkin olla hänelle tosi tärkeä. Uhosi vain kovasti, kun menimme huoneeseemme ja pelkäsin, jotta jos oikeanlainen henkilö osuu tielle, hän yrittää saada aikaan tappelun. Tilanne laittoi minut miettimään, että olenko oikeastai vaarassa. En kuitenkaan pelännyt mutta pettynyt olin. Ei oikein kivalta tuntunut saatella humalaista, kiroilevaa ja uhkailevaa miestä hotellihuoneeseen. 

Olen miettinyt tänään, että pelkäänkö jäädä yksin ja en siksi kyseenalaista suhdetta. Olen tällä hetkellä sitä mieltä, että meidän välinen rakkaus on kuitenkin niin vahva, että se kantaa tällaisten tilanteiden yli. En ole koskaan aiemmin joutunut pelkäämään fyysisen koskemattomuuteni vuoksi ja tuskin hyväksyn sitä tässäkään suhteessa. Hän kertoi aamulla, että häntä peloittaa, koska ollaan hyvin samantyyppisessä tilanteessa, mihin hänen aiemmat suhteensa ovat kariutuneet. Itse olen miettinyt, että onko tämä keino aiheuttaa suhteeseen sellainen särö, että se päättyy näennäisesti toisen osapuolen, ei hänen puoleltaan.

Vaikka olenkin pettynyt yhteiseen uuden vuoden aaton juhlintaamme, en ole vihainen. Olen vain surullinen ja toivoisin, että kumpikin voisimme kasvaa ihmisinä ja pystyä vielä paljon enemmän puhumaan näistä vaikeista asioista. En ole itsekään mikään helppo, enkä läheskään aina mikään kiva ihminen. Olen rehellisyyden kannalla ja haluan sanoa asiat niin kuin ne ovat ilman mitään pehmennyksiä. Voi olla, että toinen kokee tämän puukon kääntämisellä haavassa, mutta vaikeneminen ei asiaa korjaa. Olen visioinnut yhteistä tulevaisuutta, mutta en tiedä toteutuuko se. Loppuuko minulta halu ymmärtää ja antaa anteeksi. Ihmisenä olen kasvanut tämän suhteen aikana ja se on tämän ihmisen aikaansaamaa, Kuten sekin, että hän on uskonut, että asiat järjestyvät, ettei niitä tarvitse aina niin kauheasti etukäteen märehtiä.Olemmeko historialtamme liian erilaisia, jotta voisimme viettää loppuelämämme yhdessä?