Töissä saatiin viimein viikkoja jatkunut piina päätökseen eli nimet ketkä jää , ketkä lähtee. Rankkoja päiviä oli odottaa ja mennä yksitellen päällikön huoneeseen kuulemaan oma tuomionsa eli jatkuuko työsuhde vai saako irtisanomislapun käteen.  Yt- neuvotteluita on käyty työpaikallani ennenkin mutta ns kovia irtisanomisia ei koskaan ole tullut meidän osastolle. Sain onnitteluja kun oma työ jatkui, mutta kovin auvoiseksi en siinä tilanteessa itseäni tuntenut. Huoli oli myös työkaverista joka otti asian aika raskaasti. Otti viinan lohduttajaksi ja lähetteli sitten viestejä, joissa uhkasi jopa tappaa itsensä. Näitä saanut kolleega oli aika tiukan paikan edessä, kun vasta oli saanut itseni jännittää oman työpaikkansa puolesta ja sitten ei tiennyt mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Kehotti lopettamaan ainakin juomisen. Onneksi tilanne selvisi, toki kysyinen henkilö on vihoissaan työnantajalle, mutta arki on taas palaamassa hänellekin ja kaiketi ajatukset ovat jo suuntautumassa eteen päin.Nyt sitten loppu porukka yrittää jatkaa töitä lähes mahdottomalta tuntuvan työtaakan edessä. Tilanne ei varmaan ole ainutlaatuinen vaan näitä on Suomi pullollaan. MIkään ei tunnu riittävän.PItää aina olla vähän tehokkaampi ja voittoa pitää saada vuosi vuodelta aina enemmän.

Sitten tähän parisuhdekuvioon. Oli taas viikonloppuna aikaa miettiä elämän tätä puolta.Suhde on tarkoitus katkaista siten,ettei enää olla yhteydessä ollenkaan, ei soitella eikä tavata. Ajattelin ehdottaa, että ollaan loppuvuosi näin ja jos hänestä tuntuu että haluaa tavata sen jälkeen, ottakoon yhteyttä  ja katsotaan sitten missä mennään. Pitänee tehdä selväksi, että en halua tällaista puolisuhdetta, jossa tavataan silloin kun sopii ja toiselle ei voi soittaa kun vaimo saattaa ihmetellä.Työstä poisjääminen vaikuttaa varmaan kanssa, joten luulisi olevan nyt viimeistään oikea ajankohta miettiä mitä  ja miten haluaa elämänsä eläkevuodet viettää.

Putkiremppa enemmänkin kuuluu, sillä tällä viikolla rappukäytävässä ovat työskennelleet sähkömiehet tehden johtojen vetoja alakerroksista yläkerrroksiin. Milloin päästään tekemään huoneistokohtaisia putkituksia on vielä epäselvää? Kun kyselin sitä pattereita ilmanneilta putkimiehiltä arvelivat, että viikon parin sisällä. Toivottavasti aika pian jotta remontti olisi saatu jouluksi siltä osin valmiiksi. Vesikatkoja on ollut tähän mennessä kaksi, kumpikin kesti yhden päivä. Lyhyitä vesi- ja sähkökatkoja tullee lisää kun remontti etenee huoneistoihin sisälle mutta se nähdään sitten. Ainut selkeä muutos on ollut veden paineen lasku, joka johtuu siitä, että pumppujärjestelmään on kytketty tilapäisesti pienempitehoiset pumput. Tämä ei ole minua haitannut koska olen käynyt enimmäkseen kuntokeskuksen suihkussa .

Olen vaihtamassa vuosisopimusta toiseen kuntokeskukseen. Syynä on lyhyempi matka ja runsaampi tuntitarjonta. Myöskään tuntien peruutuksia ei ole tähän mennessä ollut kuin yksi ja siitä tiedotettiin hyvissä ajoin. Yksi tunti vaihtui toiseen mutta siitäkin tieto tavoitti hyvin. Lisäksi kaikki paikat kullakin tunnilla ovat varattavissa toisin kuin siellä missä olen aiemmin käynyt. Siellä vain puolet paikoista oli ennakkovarattavissa joten aina ei tiennyt sopiko jollekin suositulle tunnille. Hinta tässä uudessa paikassa on jonkin verran kalliimpi mutta ehkä palvelut sen verran paremmat aika näyttää oliko asia näin.

Nyt pitää valmistua töihin lähtöön. Tulevaisuudessa työajatkin ovat muuttumassa millaiseksi ei ole vielä kerrottu. Tuntuu,että ehkä huonompaan ja liukumia ei tietyssä tilanteessa voi käyttää ollenkaan joten se on ainakin heikennyt nykyiseen.

Lisää asioista viikonloppuna jos ehdin/jaksan kirjoittaa