Toki näistä olen lukenut ja tämän ikäisenä ymmärränkin asian mutta sittenkin tuntuu, että nyt elämä on pelkkää onnettomuutta ja kaikkia kiva ja hauska tapahtuu joillekin toisille.

Töissä alkoi yt- neuvottelut. Minä kuten moni muukin ajattelin, että vähennykset eivät kohdistuisi omaan osastoon kuin lomautuksin ja ns eläkeputkeen siirtona vaan toisin kävi. Tällä viikolla ilmoitettiin, että meitä on karkeasti n. puolet liikaa ja aletaan neuvotella miten toimitaan. Osa on näitä eläkeputkeen menijöitä mutta sitten on lähes kymmenen henkilöä, jotka joutuvat kylmästi irtisanotuksi ja työttömäksi. Suurimmalla osalla on lainaa ja perheet elätettävänä. Aika mustaa on ollut huumorin tämän ilmoituken jälkeen.

Olen lähdössä sille kauan odotetulle matkalle mutta fiilikset on sekavat. Kun tulen takaisin alkaa olla selvillä ketkä jää , ketkä lähtee. Meni tilanne miten vain loppuvuosi töissä vietetään todella raskaissa tunnelmissa. Oma talouskin on laskettu sen varaan, että käyn töissä. Jos työpaikka menee, pitää mennä pankkiin neuvottelemaan uudet lainaehdot. Jonkinlaisena valona voi olla, että yhteinen asunto ex-miehen kanssa saadaan myytyä ja saan osuuteni siitä.

Taloyhtiössä alkaa ensi viikolla putkiremontti  ja vaikkei huomioisi rahallista vaikutusta, niin ainakin arkielämään se vaikuttaa metelinä, vesi- ja sähkökatkoina. Toivottavasti pahin vaihe osuisi matkan aikaan niin ei tarvitsisi kärsiä niin pitkään melusta.

Isälläni todettiin  muistisairaus. Sinällään ihan mielenkiintoinen juttu, koska oireet ovat vieläkin aika vähäiset. Pystyy hoitamaan kaikki raha-asiat,lääkkeet ja muut arjen jutut. Autolla ajo päättyy puolen vuoden kuluttua ja se aiheuttaa eniten ongelmia arkeen. Pitänee käydä useimmin asiointiapuna ja sijoittaa käynnit arkipäiviin kun nyt olen käynyt viikonloppuisin.

Parisuhderintamalla on menossa tauko tai näin ainakin tämä salarakas asian ilmaisi. Minusta ollaan menossa kuitenkin kohti lopullista eroa. Tuntuu, että hän on tehnyt päätöksen pysyä omassa liitossaan ja tämä meidän juttu saa siten päättyä. Ääneen tätä ei ole sanottu mutta minusta kaikki viittaa siihen. Kiinnijäämisen riski on kasvanut ja nyt on ollut vain ajan kysymys milloin jää kiinni tai joku selitys menoista ei mene enää läpi puolisolle. Ymmärrän, että suhteen päättäminen olisi iso asia ja tuntuu olevan pohjimmiltaan sellainen, että haluaa pitäytyä tutussa ja turvallisessa. Minun kannalta tämä vain tulee todella pahaan aikaan. Nyt kun yllä on uhka työpaikan menettämisestä, olisin tarvinnut ihmistä, jonka kanssa olisin voinut puhua ja tarvittaessa, jonka olkapäätä vasten itkeä kun tuntuu siltä, että koko normaalielämäni uhkaa hypätä täysin pois raiteiltaan.

Liikunta on ollut toistaiseksi se,mikä on saanut ajatuksen nollautumaan , toivottavasti näin jatkossakin. Lisää elämän kurjuutta , toivottavasti myös jotain iloista seuraavassa kirjoituksessa.