Taittiin sitten saada meidänkin perheeseen sikainfuenssavirus. Poika sairastui ensin ja sitten perässä mies ja minä. Pojan tauti oli kaikken pahin. Kuumetta ja lihassärkyä, yskää. Kuumetta oli tosin enimmillään 38,5 ja vain yhden päivän näin korkea. Siitä se vähitellen laskin, kunnes kolmen päivän jälkeen ei ollenkaan. Mies sairasti vain taudin, johon kuului päänsärky ja lihassärky. Itse olin  päivän pienessä lämmössä, päänsärkyä ja kurkkukipua. Ketään meitä ei testattu, mutta jos oli sikainfluenssaa aika helpolla päästiin.

Parisuhde ei taas vähään aikaan ole elänyt kukoistuskauttaan. Tuntuu, että olemme ensisijaisesti kämppäkavereita, jolla kummallakin on elämässä omat jutut. Minä käyn töissä ja harrastuksissa, välillä ihan kiireeksi asti. Mies viettää aikaa kotona. Lenkkeilee kyllä päivittäin mutta yhdessä emme ulkoile. Joskus tuntuu jopa hieman koomiselta kun toinen tulee lenkiltään, niin toinen lähtee. Mitään yhteistä juteltavaa ei oikein ole. Ainoat asiat mitkä aiheuttavat keskustelua ovat lapsiin liittyvät jutut kuten harkka-ajat, milloin syödään ja mitä, kuka käy kaupassa. Lähes kaikki käytännön asioiden hoito tuntuu kaatuvan minulle. On ollut puhetta, että jos teetettäisiin lattiaremontti. Mies ottaa sen aina puheeksi, kun alan puhua jostain isommasta hankinnasta kuten huonekaluista, etelän matkasta jne. Sanoin sitten, että ota sinä selvää, mitä tulisi maksamaan ja kuinka kauan kestää, jos joudutaan siksi aikaa kotoa evakkoon. Ilmoituksia urakoitsijoista on lehdet täynnä , samoin niitä löytyy puhelinluettelosta ja tuttavilta ja naapureilta kyselemällä. Yhteenkään ei ole vielä ollut yhteydessä, vaikka asiasta oli puhetta jo kuukausi sitten. En oikein aina jaksa minäkään. Oma työkin välillä rassaa mutta siitäkään ei voi puhua, kun tuntuu ärtyvän. Pitäisi tehdä kohta päätös lähteäkö vai ei pikkujouluihin, Jos asiat menevät kuten aiempina vuosina alkaa jo ennen koko juhlaa sanoa, että siellä varmaan pitää olla koko yö . Ei tunnu millään sulattavan sitä, että muutaman kerran vuodessa vietän ravintolaillan työkavereiden kanssa. Ja ravintolat kun ovat myöhään auki ja muutkin jäävät , niin sitä tulee mentyä porukan mukana. Saa nähdä menenkö tänä vuonna ollenkaan vai pidänkö välivuoden. EIvät ne aina niin kummoisia juhlia ole olleet. Osa porukasta juo liikaa ja sekoilee sitten. On sitten kiva tulla taas töihin ja kuulla muilta mitä kaikkea on illan aikan tullut tehtyä ja sanottua. ..

Nyt pitää lopettaa ja lähteä katsomaan kuka/ketkä nappaavat tämän vuoden Talentin voiton.