Matka oli ns omatoimi, jossa lennot ja hotellin olimme varanneet itsenäisesti ilman matkatoimistoa. Lennot tehtiin Norwegianilla ja tämä oli eka kerta kyseisellä yhtiöllä. Kokemus oli ihan ok, positiivinen yllätys suomea puhunut matkustamohenkilökunta. Helsingissä lähtöselvitys tehtiin automaatilla ,mutta Prahan päässä jonotettiin perinteisesti lähtötiskille. Koska kone oli täynnä, meille tarjottiin mahdollisuus laittaa laukut ruumaan ilman eri korvausta. Olisi voitu siis laittaa myös ns kiellettyjä aineita kuten saksit, veitsi ja aurinkorasva  mutta sen sijaan ne matkasivat matkakumppanien laukussa, josta oli maksettu. Helsingin turvatarkastus tosin ei tutkinut tavaroita kovinkaan tarkasti, kun mieheni nestepussukka meni normaalin läpivalaisun kautta ilman sen ihmeempää kyselyä ( eli hän unohti kaivaa sen esiin käsimatkatavaroistaan ennen turvatarkastusta).

Olimme varanneet taksin lentokentältä hotellille, koska oli jo aika myöhäinen ajankohta kun saavuimme ja matkaoppaat varoittivat taksihuijauksista. Tässä ainakin tiesimme mikä oli matkan hinta. Sää oli aluksi helteinen mutta viikon matkan loppua kohti viileni ja muutama sadekuurokin saatiin. Tosin ehkä parempi tällainen reilu 20 kuin yli 30 astetta.

Liikkumiseen käytimme raitiovaunua ja metroa. Hinta oli 32 korunaa /90 min ja 24 /30 min. Lippuja sai hotellin respasta ja kolikoilla toimivista automaateista. Olisimme ostaneet viikkolipun mutta sellaista ei ollut. Kolmen päivän lippu taas olisi edellyttänyt todella runsasta julkisten käytöä, jotta olisi tullut halvemmaksi kuin yksittäiset matkat. Hotellimme sijaitsi aika lähellä keskustaa ja useisiin nähtävyyksiin pääsi kävellen. mm Petrinin kukkulalle, Kaarlen sillalle , Prahan linnassa emme käyneet mutta ajelimme ohi raitiovaunulla. Koska seurueeseemme kuului myös lapsi, vietimme yhden päivän Prahan eläintarhassa. Nähtävää oli paljon ja hintataso siellä hyvin kohtuullinen.

Monenlaisia ruokapaikkoja oli  tarjolla. Söimme yhtenä iltana kiinalaisessa, yhtenä taas italialaisittain pitsaa ja tulipa noita pikaruokaketjujen ruokia kokeiltua. Yksi sellainen oli Panda. Vaikka nimi oli tuttu muualta, ruoka oli aasialaistyylistä nuudeleineen ja riisineen. Annos maksoi vain 119 korunaa sisältäen broileria, nuudeleita ja juoman. Vatsansa sai täyteen mutta mikään suuri makuelämys se ei ollut.

Hinnat olivat kalliimmat turistinähtävyyksien lähellä ja esim jäätelötuutista sai maksaa tuplahinnan eli 40 korunaa.Olut oli edullista, taisi olla halvempaa kuin vesi. Vähän harmitti, ettei tulllut sittenkin lähdettyä joku ilta ihan paikalliseen ravintolaan ja syötyä siellä. Olisi ehkä saanut paremman käsityksen maan ruokakulttuurista.

Kaupungin keskellä kulkee Vltava-joki, johon voi tutustua lähemmin risteilemällä joko pelkän laivamatkan tai sitten lounas- tai päivällismatkan. Jälkimmäiset kestävät parisen tuntia ja hinta taisi olla lähempänä pariakymmentä euroksi laskettuna. Päädyimme vuokraamaan polkuveneen, jonka hinta oli 180 korunaa tunnilta ja kyytiin pääsi max neljä. Jollain lapsilla näkyi pelastusliivejä mutta en tiedä löytyikö niitä kaikille halukkaille. Ihan kiva kokemus kun sääkin suosi. Tosin piti muistaa tarkailla, ettei mene liian lähellä joessa olevia keinotekoisia "putouksia", nämä olivat kyllä merkitty keltaisilla paaluilla.

Turisteja oli paljon varsinkin nähtävyyksien lähettyvillä. Hintataso oli edullinen ja saattoipa maksuvälineenä käydä myös euro(tätä emme kokeilleet vaan käytimme paikallista valuuttaa).Parempi ajankohta ehkä olisi kevät tai myöhäinen syksy. Hotellissamme ei ollut ilmastointi ja alkuviikon kuumuus vaikeutti nukkumista.

Kaupungista jäi ihan hyvä fiilis ja voisin lähteä toisenkin kerran. Vähän harmitti ettei tullut lähdettyä 70 km:n päässä sijaitsevaan luukirkkoon. Valmiit retkipaketit vaikuttivat hintavilta ja omatoimisesti lipun ostaminen junaan tuntui vaikealta. Kävimme päärautatieasemalla, joka vaikutti hyvin kaoottiselta. Samasta paikasta lähti ainakin osa kaukoliikenteen busseista. Ihmisiä oli paljon ja vähän vaikutti sekavalta mistä mikin juna tai bussi lähti.

Koska Suomen kesä on ollut viileä, Prahan lämpö oli tervetullut. Ostoksia emme tehneet. Kävin thaimaalaisten pitämässä hoitolassa ottamassa manikyyrin ja pedikyyrin. Manikyyriin kuului geelikynnet. Hinta oli 12 ja 14 euroa, tosin hinta oli muuttunut edellisestä päivästä vähän ylöspäin. Ongelma oli , että vain muutama henkilökunnasta puhui englantia ja hekin aika erikoisella aksentilla, joten oli hieman vaikeaa ymmärtää mitä asiakkaat halusivat.

Jos etsii edullista kohdetta,jossa nähtävää niin siltä osin Praha on sellainen. Kaupunki tarjoaa varmaan näkemistä useammallekin kerralle. Koska talvi siellä on verraten kylmä, myös lumipeitteinen kaupunki voisi olla kiinnostava nähdä.

Nyt sitten vaan suunnittelemaan seuraavaa matkaa. Minne, on vielä mietinnässä.Valittavana on  monta kivaa kaupunkia  Eurooppassa...