Monen kuukauden unettomuus vei viimein lääkäriin ja myös parisuhdeongelmat otettiin esiin. Vasta kun olin saanut lääkkeen univaikeuksiin (uni keskeytyi aamuyöstä ja loppuyö meni sängyssä pyöriessa), tajusin kuinka paljon merkitsee,että saa kunnolla nukuttua. Kun uni oli huonoa mielialat heittelivät ja olo tuntui takkuiselta.

Lääkäri kysyi heti, minkä arvelin syyksi ongelmiin ja parisuhdepuolihan se mätti. En kertonut hänelle sivusuhteestani, mutta kylläkin psykologille, jonka vastaanotolle menoa hän ehdotti. Oli ihan hyvä, että joku ulkopuolinen kartoitti, mikä ongelmia aiheuttaa ja voiko asialle tehdä ja mitä. Aika vaikeita asioita piti pohtia, kuten miksi oltiin ajauduttu siihen, että puhuminen ei sujunut. Ja tärkeinpänä, mitä olin aikonut asioille tehdä.

Pelkäsin puolison reaktiota, kun aloin kertoa, että olin tyytymätön parisuhteeseen ja minusta tuntui, että olisi parempi, jos muutettaisiin erilleen ja katsottaisiin tilannetta sitten uudestaan. Mies sanoi, että ero on hänelle elämän loppu(suora lainaus). Ymmärrän, että asia tuli varmaan yllätyksenä ja ensimmäisenä mieleen, ettei pärjää taloudellisesti, minä kun olen ollut se perheen suurempituloinen. Selitin, että olihan hänellä omaisuuutta, mutta se pitäisi ensiksi myydä , jotta hän saisi oman osansa. Sanoi myös, ettei voi asua kerrostalossa. Toki ajatus siitä on uusi, kun ei aiemmin eläessään ole sitä kokeillut. Ehkä kysymys on enemmän omista mielikuvista kuin todellisuudesta.

Koska mies tuntui menevän ilmoituksesta aivan sekaisin ja sanoi haluavansa vielä yrittää, en oikein voinut olla suostumatta. Ajattelin, että ehkä on kohtuullista antaa toiselle aikaa sulatella tätä erilleen muuttoa ja kaikkea siihen liittyvää. Nyt sitten tehtiin sellainen sopimus, että katsotaan kesään , mitä tehdään.

Nyt kun päätöksestä on mennyt vajaa viikko, yhteiselo menettelee . Siinä on kuitenkin monta muttaa...

Kun asiasta ei enää puhuta, tuntuu, että mitään ongelmaa ei olekaan. Hän yrittää lähestyä ja pitää hyvänä. Eikö ruumiinkieleni kerro, etten halua olla lähellä , saati että haluaisin seksiä hänen kanssaan. Voi olla, että eroamisen siirtäminen olikin virhe. Pitää katsoa miten tämä tästä alkaa sujua.

Nuorimmalla lapsella on parhaillaan pähkäiltävänä jatko-opinnot peruskoulun jälkeen, joten katsottiin , että tämä asia voisi odottaa. Tuntuu kohtuuttomalta, että kaksi näin isoa asiaa, tulee päälle yhtäaikaa. Esikoiselle kerrottiin ja hän otti asian aika raskaasti, vaikka ei enää asu meidän kanssa. Minä olen ilmeisesti nyt se paha ihminen , joka suistaa kaikkien elämän raiteiltaan. Mutta eikö minulla ole oikeus onneen ja sellaiseen elämään , joka minusta tuntuu hyvältä? Nykyisessä parisuhteessa tunnen lähinnä ahdistusta.

Mielenkiinotoista on myös se, miten tämä naimisissa oleva sivusuhteeni reagoi. Kun kerroin, että ehdotan erilleen muuttoa , hän ehdotti harkitsemaan tarkoin. Tuntuu siltä, että hän pelkää, että odotan hänen tekevän myös jotain ratkaisuja omassa parisuhteenssaan. Hän tuntuu kuitenkin haluavan jatkaa entiseen tapaan eli minä olen salarakas ja tavataan silloin, kun aiktauluihin sopii. Tuntuu, että ilmoitukseni aiheutti jonkinlaisen etääntymisen ja yhteydenpito ei enää ole niin tiiivistä kuin vielä loppuvuodesta oli.

Ensi viikolla uusi aika psykologille. Saa nähdä saanko siitä uusia eväitä miten toimin jatkossa. Ehdotti, että myös mieheni kävisi juttelemassa jonkun ulkopuolisen kanssa , mutta siihen ei puolison mukaan ole tarvetta. On kärsinyt aiemmin masennuksesta ja nyt taitaa tilanne olla sama. Tarvitsisi varmaan apua , mutta kaikki yritykset  joita olen siihen suuntaan tehnyt, ovat kaikuneet kuuroille korville. Hän odottaa varmaan ihmettä, johon minä en ainakaan usko.  Voi olla vielä rankat ajat edessä... mutta siihen sitten seuraavalla kerralla