Lomat on pidetty ja syksy uusine haasteineen odottaa. Loma Budapestissä oli ihana. Kaikki sujui mallikkaasti ja parisuhde oli tosi testissä kun oltiin viikko yötä päivää yhdessä. Alkoholin kanssa ei ollut ongelmia ja sää suosi, oli jopa liiiankin lämmintä. Jonkilainen krapula iski, kun tuli kotiin ja työt alkoivat. Meillä on taas yt-neuvottelut ja pitää odotella useita viikkoja ennen kuin selviää, mitä tuleman pitää. Onko itse sellaisessa toiminnossa joka lopetetaan, ulkoistetaan vai mitä? Edellisestä myllerryksestä oltiin juuri päästy, kun alkoi uusi. Lähinnä tuntuu vitsiltä tuo termi neuvottelu. Työnantajan puolelta on jo mietitty miten toimitaan, pitää nyt vaan odotellaan lakisääteisen aika jotta tämä voidaan kaikelle kansalle julistaa. Vaikka luottamusmiestaho  on näissä mukana, tuntuu että heidän osansa on kuunnella ja yrittää saada jonkilaista tukea irtisanotuille ja ehkä saada muutama työpaikka säilymään mutta aika vähäinen tuntuu heidän vaikutusvaltansa olevan.

Omalla osastollani on koko ajan kiire ja töitä enemmän kuin keritään tekemään. Tilannetta pahentaa vielä yhden henkilön jo keväällä alkanut sairasloma. Sijaista ei pysyvästi saada mutta ensi viikosta lähtien saadaan ilmeisesti lainaksi yksi henkilö toiselta osastolta. Tässä on vain se, että jos omalla osastolla on kiire, menee sinne takaisin. Työruuhkan takia kaikkien ylimääräisten vapaiden kuten pekkaspäivien pitäminen on hankalaa, kun niitä ei tahdota myöntää rästissä olevien hommien vuoksi. Olen jo kerran sanonut esimiehelleni, että työnantajan ehkä pitäisi olla huolissaan porukan jaksamisesta mutta muutosta ei näy. Annetaan lista tehtävistä hommista ja samaan hengenvetoon sanotaan että tee ihan kaikessa rauhassa. Välillä tosin kysellään missä vaiheessa homma on menossa. Omaan jaksamiseen on auttanut paljon tämä oma parisuhde ja sen tuoma tasa-paino työn ja muun elämän välillä.

 

Pidin kuntoilussa kahden kuukauden tauon moneen vuoteen. Tänään kävin eka kerran jumpalla ja hyvältä tuntui. Olen lukenut ahkerasti uutta kalenteria ja yrittänyt miettiä mitkä tunnit olisivat sellaisia joille haluaisin /voisin mennä. Nämä iltapäivään klo 17 jatkuvat työvuorot aiheuttavat ongelmia kun osa tunneista alkaa jo klo 16:45, katsotaan nyt miten homma sujuu.  Olen lähdössä syyskuussa viikoksi kuntoutukseen (eka jakso) ja odotan sitä  kuin lomaa. Rakkaani on vain mustasukkainen ja selvästi epäileväinen mitä siellä illalla teen. Itse kun oli keväällä niin meni koko viimeinen ilta ja yö, kun piti lähteä muiden kanssa viettämään kurssin päättäjäisiä. Epäilen,että jos olen samassa kunnossa kuin hän, tullessani sieltä, hän ei ymmärrä/hyväksy moista. Jo se,että kävisin jonain iltana tanssimassa, tuntuu olevan asia, joka johtaa toiseen eli olen menossa sänkyyn jonkun kanssa. Epäilen vahvasti, että hänellä on itsellään selkeästi ongelma pitäytyä uskollisena jos alko on mukana. Olen sanonut, että minä taas en toimi niin vaikka sitten olisin ottanutkin. Katsotaan nyt miten homma sujuu. Töissä ei esimies asiasta oikein innostunut mutta pakko oli asia hyväksyä kun oma työterveys sitä esitti.

Olen miettinyt tätä työssäolemistakin vähän uudestaan. Vauhti tuntuu vain kiihtyvän ja oma ikä puolestaan alkaa näkymään kuormituksen aiheuttavina hartia - ja käsikipuina. Jatkuvat toistot samaa liikettä saavat käden särkemään. Olen ajatellut, että en rupea millään särkylääkkeillä yrittämään töissä vaan menen lääkäriin ja sanon,etten kykene työntekoon. Jatkuva kiire ja lisääntyvä työruuhka myös lisäävät psyykkistä kuormaa. Jos en itse huolehdi omasta jaksamisesta niin huonosti käy, kun se ei tunnu ketään oikeasti kiinnostavan. Toisaalta visioin sillä, että jos minut irtisanottaisiin miten elämä sitten menisi. Rahatilanne kävisi vaikeaksi muttei ehkä kuitenkaan mahdottomaksi.Elämään tulisi rauhallisempi rytmi ja voisi tehdä sellaisia asioita mitkä viehättää kuten lähteä ulkomailla vaikka vähän pidemmäksi aikaa, ehkä käsitöitä ja lukemista. Myös omista vanhemmista voisi paremmin huolehtia, jos heidän vointinsa alkaa edelleen heiketä. Nyt tosin ovat voinee aika hyvin mutta käänteet voivat olla tosi nopeita huonompaan suuntaan.

 

Marjoja on tullut poimittuja ja vielä tekisi mieli mennä puolukkaan. Toivottavasti hirvikärpäset eivät ole kovin paha riesa, niihin kun ei vielä ole törmännyt vaikka marjassa olenkin käynyt lähes joka vuosi. Myös sienestämin kiinnostaa kun tuo uusi kumppani osaa tehdä mainiota kanttarellikastiketta. Ehkä päästään maistamaan jo ensi viikonloppuna.

Poikani ammattikouluopinnot eivät menneet ihan suunnitellusti. Ei päässyt haluamalleen linjalle ja aloittaa ammattistartin. Parempi sekin kuin että vain kotona oleilisi mutta menee taas yksi vuosi hukkaan kun pitää odotella uutta hakua. Pieni toivo on,että joku vielä keskeyttää mutta aika pieni. Niin tämä maailma muuttuu. Omassa nuoruudessani lukioon mentiin hyvällä keskiarvolla, nyt pitää olla lähes 8 keskiarvo, että ovet ammattikoulun suosituimmille linjoille aukeavat.

Syksyn ruskaa odottellaan ja mitä se omaan elämään tuo sen aika näyttää